Vihdin suurin yleisötapahtuma, Vihdin Wuosisatamarkkinat, kokosi jälleen tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä nauttimaan markkinahumusta, kohtaamisista ja monipuolisesta ohjelmasta. Lauantaina 23.8.2025 päästiin todistamaan myös Hiiden Laulun ja sen pienryhmien voimaa – ja voi mikä päivä siitä tulikaan!
Kolme esiintymistä, kolme tunnelmaa
Hiiden Laulun showjoukko valtasi päälavan kolmessa eri kokoonpanossa, tuoden mukanaan energiaa, iloa ja musiikin monimuotoisuutta:
-
kello 11.40 HeJMM aloitti päivän aurinkoisella ja humoristisella otteella, kun “Bara bada bastu!” kaikui auringon alla. Laulun kepeys ja laulajien heittäytyminen sai yleisön hymyilemään jo heti aamupäivästä.
-
kello 13.20 HiiSing jatkoi kesäisillä sävelillä. Paahtava iltapäivän aurinko ei latistanut tunnelmaa – päinvastoin. Hiiden Laulun pienlauluyhtyeen esiintyminen oli yhtä aikaa rentoa ja tarkkaan hiotun viimeisteltyä, ja lavalta välittynyt yhteislaulun ilo tarttui yleisöön. Kiitos vetäjällemme Annelle.
-
kello 13.55 Hiiden Laulu toi lavalle ison kuoron voiman elokuvateemaisten hittien muodossa. Alun ripsakka sade kasteli hiukan markkinayleisöä, mutta vain hetkeksi – pian aurinko paistoi taas, ja yhdessä luotu upea tunnelma jäi kaikkien mieleen. Kenties sade enteilikin kyyneliä yleisön silmissä, sillä Hiiden Laulun erittäin vahvasti tulkitsema Myrskyluodon Maija jätti tuskin montaakaan silmää kuivaksi. Kiitos vetäjällemme Marille.
Hiiden Laulu Vihdin Wuosisatamarkkinoilla 23.8.2025.
Villa Sigridissä – ilta, joka jäi mieleen
Päivän päätteeksi kuultiin vielä jotakin aivan erityistä. HiiSing + HeJMM -yhteiskeikka Villa Sigridissä kello 16 oli tiukkaa laulutaidetta parhaimmillaan: yli puolituntinen konsertti sisälsi herkkää ja rajua, nopeaa ja rauhallista, hurjaa ja hempeää. Äänet sulautuivat yhteen niin tarkasti ja voimallisesti, että aplodit raikuivat pitkin Vihdin kirkonkylää. Kiitos vetäjällemme Annelle sekä MC Markulle.
Villa Sigrid sijaitsee Vihdin Kirkonkylän sydämessä >>
Kiitos Vihdin yleisölle!
Hiiden Laulu, HiiSing ja HeJMM kiittävät sydämellisesti kaikkia, jotka olivat mukana – kuulijoita, markkinajärjestäjiä, Villa Sigridiä sekä ennen kaikkea kaikkia, jotka pysähtyivät nauttimaan laulusta. Yhteisön energia ja lämmin vastaanotto antoivat esiintyjille siivet, ja juuri tällaiset hetket tekevät musiikin tekemisestä merkityksellistä.
Vihdin Wuosisatamarkkinat tarjosivat jälleen kerran tilaisuuden kohdata, jakaa musiikkia ja kokea jotakin yhdessä. Meille laulajille se oli juhlaa – ja toivottavasti myös yleisölle.
Laulu jatkuu!
Seuraavaksi kutsumme kaikki laulamisesta kiinnostuneet mukaan – ja erityisesti miesäänet ovat nyt kysyttyjä:
-
Avoimet harjoitukset tiistaina 2.9. – tule rohkeasti testaamaan ilman sitoutumista, millaista on laulaa Hiiden Laulussa. Oli äänesi sitten matala basso tai kevyempi tenori, juuri sinua kaivataan mukaan täydentämään kuoron sointia!
Ja sitten koittaa syksyn odotetuin ilta:
-
Kuoroviihteellä bileet Apollossa 26.9. – vuoden tykein keikka!
Lisätietoa ja liput täältä >>
Hiiden Laulu kumartaa – ja jatkaa kohti uusia seikkailuja!