Painetussa lehdessä Vihdin Uutiset uutisoidaan keskiviikkona 26.6.2024: Hiiden Laulu juhlii 50-vuotista taivaltaan musiikin siivillä – "Tuntuu, että nyt on taas uusi kukoistuskausi"
Vihdin Uutiset 26.6.2024.
Hiiden Laulu -kuoro viettää tänä vuonna 50-vuotisjuhlavuottaan.
Hiiden Laulu juhlii tänä vuonna puolen vuosisadan mittaista matkaansa laulun siivillä.
50-vuotisjuhlavuotta on vietetty tietysti laulun merkeissä; loppuunmyyty juhlakonsertti kokosi toukokuussa salin täydeltä yleisöä Nummelan työväentalo Rientolaan.
Lisäksi kuoro on julkaissut historiikin, joka kertaa kuoron vaiheita perustamisesta nykypäivään.
– On aika hienoa, että kuoro on päässyt viisikymmentävuotiaaksi asti monien vaiheiden jälkeen. Tuntuu, että nyt on taas uusi kukoistuskausi, sanoo Hiiden Laulu ry:n puheenjohtaja Anne Räsänen.
Kuoro perustettiin vuonna 1974, ja alunperin se oli nimeltään Vihdin viihdekuoro.
Vihdin Uutiset 26.6.2024.
Kuoro on alusta saakka toiminut opintopiirinä, ensin Vihdin kansalaisopistossa ja nykyisin Hiiden Opistossa. Vuonna 2014 nimi muutettiin opiston toiminta-aluetta mukaillen Hiiden Lauluksi.
Aiempina vuosina kuoron tyyli oli enemmän kansanmusiikkiin painottuva, kuoron historiikissa muistellaan. Nykyisin Hiiden Laulu on monipuolinen svengijengi, kuvailee Räsänen.
– Laulamme rytmimusiikkia, on se sitten suomalaista, ulkomaista, klassikoita tai elokuvamusiikkia.
Svengiä kuullaan konserteissa jouluisin ja keväisin, ja lisäksi kuoro esiintyy tilauksesta pienempänä HiiSing-ryhmänä.
Kuoroa on vuodesta 2015 johtanut Aino-Maria Ollikainen, ja tällä hetkellä laulajia on 35. Hiiden Laulu on sekakuoro, joskin kokoonpano on naispainotteinen.
– Miehiä on muutamia, heitä saa aina tulla lisää, vinkkaa Anne Räsänen.
Tosin mahtuu kuoron historian varrelle myös konsertti, jossa lauloi ainoastaan miehiä.
Vihdin Uutiset 26.6.2024.
Nykyisistä laulajista pisimpään kuorossa laulanut jäsen on ollut mukana 1990-luvulta lähtien ja uusimmat aloittivat kuluvan vuoden keväällä. Räsänen on itse aloittanut Hiiden Laulussa vuonna 2017.
– Välillä kuorossa on ollut tosi vähän ihmisiä ja välillä tosi paljon. On ollut monen näköistä kuoronjohtajaa ja erilaisia tapahtumia, Räsänen tiivistää kuoron toimintavuosia.
Hiiden Laulu on muun muassa esiintynyt Kotimaan tähdet -tv-ohjelmassa artisti Anssi Kelan kanssa, päässyt useampana vuonna mukaan Rytmisen kuoromusiikin liiton Kuoroviihteellä-bileet -tapahtumaan sekä osallistunut Kuorojen kierrokselle Helsingissä.
– Kuorojen kierroksella useat kuorot laulavat yhdessä Helsingin Tuomiokirkon portailla ja sen jälkeen kierretään kapakoissa laulamassa. Yhteiskonsertit toisten kuorojen kanssa ovat aina tosi kivoja.
Kuorolaiset ovat menneen vuoden aikana miettineet, mitä kuorotoiminta heille merkitsee, ja ajatuksia on myös jaettu kuultavaksi Hiiden Laulun Instagram-tilillä.
– Monelle kuoro on vastapainoa työlle, kertoo Räsänen.
Kuoro tuo muun muassa hyvää fiilistä, yhteenkuuluvuuden tunnetta, onnistumisen kokemuksia ja yhteisiä elämyksiä.
– Erityisen hienoa on, että meillä laulaa erilaisia ihmisiä. Kuorossa ei merkitse, mitä tekee sen ulkopuolella. Ihmiset ovat hyvin erilaisista ammateista ja eri-ikäisiä. Kaikkia yhdistää harrastus.
Vihdin Uutiset 26.6.2024.
Hiiden Lauluun otetaan uusia jäseniä koelaulujen kautta pääsääntöisesti syksyllä ja keväällä uuden opistokauden alkaessa. Syksyllä kuoro pitää kauden alkaessa avoimet harjoitukset, joihin kuoroharrastuksesta kiinnostuneet ovat tervetulleita tapaamaan kuorolaisia ja kuulemaan kuoron toiminnasta.
Hiiden Laulu harjoittelee viikoittain Pappilanpellon koululla. Räsänen kertoo, että lisäksi kuorolaiset harjoittelevat kappaleita itsenäisesti kotona kuoronjohtajan tekemien stemmanauhojen avulla ja kokoontuvat stemmaharjoituksiin myös äänialoittain.
Lisäksi vuoteen kuuluu neljä kuoroleiriä, joilla muun muassa hiotaan valmiiksi joulun ja kevään konserttien esitykset.
– Olemme omalta osaltamme osa vihtiläistä kulttuurielämää, sanoo Räsänen.
Kuoron historiikki luettavissa Hiiden Laulun verkkosivuilla www.hiidenlaulu.fi >>