Tietoja Hiiden Laulu kuorosta
Meitä on reilu 40 eri-ikäistä laulajaa ja kokoonnumme tiistaisin klo 18.30 Pappilanpellon koululle Vihdin kirkonkylään harjoittelemaan.
Harjoitusten lisäksi stemmat pitävät omia harjoituksiaan pari kertaa kuukaudessa. Järjestämme vuoden aikana muutamia konsertteja sekä muita tapahtumia ja kokoonnumme vapaa-ajalla rennommissakin merkeissä esimerkiksi pikkujouluissa ja konserttikaronkassa.
Kuoronjohtajan terveiset
Hei kaikki vanhat ja uudet kuorolaiset!
Olen Hiiden Laulun musiikillinen johtaja Aino-Maria Metsärinta. Asun Karkkilassa ja päivätöikseni toimin kanttorina. Opetan myös pianonsoittoa omassa yrityksessäni.
Ensimmäisen musiikkialan tutkintoni tein Amsterdamissa pianonsoitto pääaineenani. Olen valmistunut Sibelius-Akatemian kirkkomusiikkiosastolta musiikin maisteriksi MuM keväällä 2023. Maisteriopinnoissani syventymiskohteenani on ollut kuoronjohto. Kuoronjohdosta tein B-tutkinnon syksyllä 2020.
Olen laulanut itsekin useissa kuoroissa, kuten Vihdin kamarikuorossa ja Kaari-ensemblessä.
Hiiden Laulua olen johtanut syksystä 2015. Olen myös karkkilalaisen lauluyhtye Ferreuksen taiteellinen johtaja.
Tule viihtymään mukavassa porukassa, nauttimaan musiikista ja kehittämään laulutaitoasi!
Uudet laulajat, tervetuloa mukaan Hiiden Lauluun!