Meillä oli viime viikonloppuna oma paikallinen elokuvafestivaalimme - Pahantorjuja. En nyt kerro siitä enempää, koska emme voineet osallistua tapahtumaan muuten kuin käymällä avajaiskonsertissa viime torstaina. En ole ihan varma tuon jo perinteiseksi käyneen festarin nimen tarkoituksesta, mutta kai siinä halutaan laadukkaiden elokuvien myötä torjua pahaa mieltä, ahdistusta ja elämän kovien kiireiden aikaansaamaa stressiä. Hyvät leffat yleensä tarjoavat rentoutusta.

Festariviikonloppu laitettiin kuitenkin käyntiin Vihdin kirkossa Hiiden Laulun konsertilla. Konsertin otsikko oli yksinkertaisesti "Hiiden Laulu goes movies". Kuoro esitti mahtavia sovituksia tunnetuista ja vähän tuntemattomistakin elokuvista. Kaikki laulut olivat minulle tuttuja, joskaan en kuitenkaan kaikkia elokuvia ole nähnyt, mutta lähes jokaisen.

Hiiden Laulu on minulle tuttu kuoro, koska johdin sitä vielä reilu kymmenen vuotta sitten. Käytännössä kaikki laulajat ovat vaihtuneet ihan muutamaa lukuun ottamatta, mikä tietenkin on luonnollista, koska jo minun aikana keski-ikä oli kuitenkin uskoakseni reippaasti viidenkymmenen päällä. Joskus noin kymmenen vuotta sitten kuoroa alkoi johtaa Aino-Maria Metsärinta, joka piakkoin aloittamisensa jälkeen alkoi opiskella Sibelius-Akatemiassa suorittaen siellä kirkkomuusikon koulutuslinjan maisteritutkinnon ja keskittyen kaiken muun lisäksi kuoronjohtoon. Kouluttautumisen merkitys on kuultavissa ja se myös näkyy hyvin ilmeikkäänä ja tarkkana johtamisena. Kun kuoroa johtaa taitava ammattilainen, on se lopputulos nautittavaa. Aino-Maria saa kuorosta irti sen, mitä siitä on saatavissa eli he hyppäävät komeasti riman yli. Olen verrannut kuoronjohtamista jääkiekkovalmennukseen tai yleisesti joukkueurheilun valmennukseen. Lähes kuka tahansa musiikkia ymmärtävä, taitava laulaja ja soittaja,  voi toki johtaa kuoroa, mutta ei saa sitä laulamaan omien kykyjen ylärajoilla, jos ei ole luontaisesti sopiva ja vähintäänkin jonkin verran kouluttautunut. Sama on urheilussa. Kuka vaan voi heittää pallon kentälle tai laittaa kiekon jäälle ja sanoa pelaajille, että tehkää monta maalia. Jos ei ole kyvykäs valmentaja, eivät hyvät pelaajatkaan saa aikaiseksi huipputulosta, kuten on nähty viimeksi kuluneen neljän vuoden aikana HIFK:n pelistä.

Aino-Maria on valinnut upeita sovituksia kuorolleen ja vaikka miehiä on  todella vähän, saa hän esiin sekakuorolle tyypillisen soundin. Kevyen musiikin sovituksille tyypilliset taustahyminät soivat kauniisti ja tukevat onnistuneesti selkeitä soolo-osuuksia,  joita eri stemmat vuorollaan lauloivat. Kirkon akustiikassa laulujen sanat karkaavat helposti, mutta ainakin minä sain nyt erittäin hyvin sanoista selvää eli varmasti artikulaatioon on keskitytty. Dynamiikka oli säväyttävää - hetkessä hiljaisesta hyvään forteen ja päinvastoin. Kuoro myös esiintyy elävästi. On liikettä, tanssia, taputuksia, iloisia ilmeitä, vahvaa tulkintaa. Kuoro lauloi sekä pianistin säestyksellä että ns. a cappellaa eli täysin ilman soittimia. Hienosti sujui kumpikin.

Täytyypä sitten suurin sanoin kiittää pianosäestyksestä, jonka toteutti naapurikaupunkimme musiikkiguru Anna Tallgren. Hän on erinomaisen taitava pianisti ja vaikeimmatkin säestysten kivet ja kumpareet hän laittoi tasaisiksi vailla pienintäkään epävarmuutta. Vaihdoin hänen kanssaan muutaman sanan keikan jälkeen, mutta enpä tullut kysyneeksi, kuinka paljon hän soitti nuotista ja kuinka paljon vapaasti ns. omalla korvalla. Tiedän hänen kykenevän soittamaan vapaata säestystä mestarillisesti, mutta kovin vapaa meininki ei aina sovi kuoron taustalle. Uskonpa, että nämä kaksi taidokasta muusikkoa olivat hyvinkin tarkkaan suunnitelleet ja sopineet, kuinka säestys lopulta tapahtuu.

Meidän kirkkoomme mahtuu paljon ihmisiä ja siksi hyväkin kuulijamäärä näyttää siellä pieneltä. En osaa sanoa, kuinka paljon yleisöä tällä kertaa oli, mutta aplodien voimakkuudesta päätellen ihan hienosti. Istuin aika edessä ja en sitten liiemmin taakseni katsonut, mutta uskoakseni esiintyjät voivat olla tyytyväisiä myös paikalle saapuneisiin kuulijoihin. On selvää, että jos konsertissa on yksikin kuulija, hänelle esiinnytään täysillä ja annetaan kaikki, mitä on tarjottavissa, mutta onhan se vankka totuus, että esiintyjän on vaikea syttyä, jos yleisö on kovin pieni. Nyt ei onneksi käynyt näin, vaikka meillä valitettavasti joskus paikalliset, tosi hyvätkin esiintyjät jäävät syystä tai toisesta tosi vähälle huomiolle.